Uusilla aluilla on väliä. Olitpa sitten kokenut kuljettaja tai aivan uusi tekijä alalla, hyvin toteutettu työhön ohjaaminen sujuvoittaa sopeutumistasi uuteen työpaikkaan ja työhön. Positiivinen alku on tärkeää niin työnantajalle kuin työntekijälle, ja siksi perehdyttämisessäsi auttavat kokeneet valmentajat. Yhdessä yrittäjien kanssa he varmistavat, että aloituksesi yrityksessä on selkeä ja ohjattu niin, että sinulla on aikaa opetella ja päästä työhön kiinni.
Jukka Eronkoski on FOREST TRAINERS® perustaja ja osakas. Hän on toiminut metsä- ja koulutusalalla yli 30 vuotta työntekijänä, yrittäjänä ja opettajana osaamisalueinaan puunkorjuu ja metsätalous. Forest Trainers® toimittaa valmennuspalvelut kampanjan metsäkoneosioon, ja Jukka on yksi perehdyttämisesi toteuttajista kohdeyrityksessä.
Arto Kärkkäinen on Smart Visionary Solutions Oy:n toimitusjohtaja. Aiemmin hän on toiminut kuljetusyrittäjänä, kouluttajana sekä puutavarakuljettajakoulutuksen kehittäjänä. Arto auttaa yrityksiä saamaan osaavia henkilöitä puutavara-autonkuljettajan ammattiin. Hän toimii projektissa yrittäjä- ja työpaikkaohjaajien sparraajana etsien aina parhaita vaihtoehtoja uusien kuljettajien tukemiseksi ja kiinnittämiseksi yritykseen. Jokainen uusi kuljettaja ansaitsee hänen mielestään inhimillisen ja kannustavan vastaanoton uudessa työpaikassa.
Tuomo Seikkula on toiminut metsäalalla eri tehtävissä edeten metsurista hakkuukoneenkuljettajaksi. Hän on toiminut opettajana metsäalan tutkintoon johtavissa koulutuksissa Oulun seudun ammattiopiston Taivalkosken yksikössä ja Muhoksen yksikössä. Nykyään Tuomo toimii metsäalan kouluttajana REDU Edu Oy:llä. Hänen erikoisosaamistaan on hakkuukoneiden mittalaiteosaaminen sekä erilaisten puunkorjuun työmenetelmien ja -mallien soveltaminen ja hallinta.
Antti Kumpula on REDU Edu Oy:n metsäalan kouluttaja. Hän on työskennellyt koneellisen puunkorjuun parissa vuodesta 2017, pääasiassa harvesterin kuljettajana. Antin vastuualueita ovat Metsätaituri-koulutus ja yrityksissä tapahtuva oppilasohjaus.
Kysy kuljettajakoulutuksesta 040 504 2516
Katja Martinmäki
Eija Pahtakari