Kuljetusliike Moilaspojat on perheyritys. Vuodesta 2003 lähtien yritys on toiminut nykyisessä muodossaan veljesten omistuksessa. Yritys tarjoaa raakapuun ja maa-aineksien kuljetuspalveluita, urakointia ja myyntiä.
Kuljetusliike Moilaspojat on Juha ja Hannu Moilasen omistama yritys. Yrityksen perusti Moilasten isä vuonna 1964. Tänä päivänä yritys tarjoaa raakapuun ja maa-aineksien kuljetusta sekä urakointia ja myyntiä. Kuljettajat ajavat maa-aineksia Koillismaalla, Utajärvellä, Puolangassa ja Vaalassa. Puutavaran kuljetusalueita ovat Utajärvi, Vaala, Puolanka, Muhos ja Keski-Pohjanmaa.
Hannu Moilanen pitää yrityksessä olevaa yhteishenkeä hyvänä. Työporukalla vietetään mm. pikkujouluja ja saunailtoja. Yhdessä oleminen koetaan tärkeimmäksi yhteisissä päivissä. Moilanen arvioi, että työpaikalla viihtymiseen vaikuttaa myös tekijöille annettu vapaus. Kuljettajat saavat itse suunnitella ja vaikuttaa siihen, miten työtään tekevät. Työntekijöiden vaihtuvuus on aina ollut vähäistä, mikä osaltaan kertoo työpaikalla viihtymisestä.
Moilanen arvostaa työntekijöissä avoimuutta ja ahkeruutta. Hänestä on tärkeää, että tehdään molemminpuolin se mitä luvataan. Avoimuus luo ja vahvistaa luottamusta. Kun luottamus kulkee kahteen suuntaan, kaikista asioista voidaan sopia yhdessä.
“Kyllähän uudet tekijät on meille tervetulleita. Halutaan olla tukemassa ahkeria tekijöitä, jotka tänne alalle haluaa tulla. Annetaan aika vapaat kädet, hyvät työolosuhteet ja jopa ihan mukavat isännät.”